Olennaisia yhdistyksemme toiminnan muotoja ovat yli kymmenvuotisen historiamme aikana olleet retket Lapissa. Vaikka yhdistyksen nimi onkin Laanilan Ystävät, kiinnostaa meitä muukin Lappi - sen mielenkiintoinen historia ja lukuisat monipuoliset matkailukohteet. Yhdistyksen retkillä on pyritty tutustumaan kohteisiin, joihin yksittäinen matkailija ei ehkä tulisi lähteneeksi tai joissa vierailu edellyttää ryhmävarausta.

Retket ovat aina jäsenille jäsenhintaisia, eli merkittävästi edullisempia kuin muille, vaikka jäsentemme ystävät ovatkin olleet tervetulleita mukaan.

Retkien lisäksi perinteeseen ovat vuosien saatossa kuuluneet keväiset ja syksyiset karnevaalit - milloin niitä on vietetty naamiaisten merkeissä ja milloin taas on saanut lähteä iltajuhlaan mukavassa pyjamassa... Sesonkiviikoilla yhteiset juhlat on vietetty Laanihovissa. Sen lisäksi vuosittain on kokoonnuttu viettämään pikkujouluja jossain päin Suomea.

Ja vaikka jäsenmaksu on varsin kohtuullinen, on kassanpohjalle kuitenkin aina kertynyt hieman myös lahjoitettavaksi hyvään tarkoitukseen. Hyväntekeväisyydessäkin olemme pyrkineet huomioimaan yhdistyksen historian - rahaa on lahjoitettu niin Lapin matkailun kuin Lapin lasten tukemiseen.

Retkistä, juhlista ja lahjoituksista voit lukea lisää omilta sivuiltaan!